Arvontavinkkauksia koirablogeissa!

Pikavinkkinä näin joulun alla:
Seuraavissa blogeissa on meneillään koiramaisia arvontoja, käykääpä klikkailemassa:

Joutavaa
Hertta ja Kerttu
Corgi nimeltä Cara
Muina koirina

Tassut pystyssä kaikille osallistujille :)

Ohessa ihan random kuva tältä viikolta kyseenalaisesta tyylistä, jolla Siru saa kaipaamansa huomion..

Terveystutkimukset

Me osallistuttiin Sirun kanssa Päijät-Hämeen koirankasvattajien joukkotarkkiin, ja tarkoitus oli mennä kuvattavaksi sinä lauantaina, kun Sirulla alkoi vatsatauti, joten jouduttiin sitten siirtämään tarkastusta eteenpäin. Viettelin lomaviikkoa viime viikolla, ja sopivasti saatiinkin aika sovittua heti maanantaille 1.12, ja tällä kertaa pysyttiin edellisenä iltana luista erossa. ;)
Maanantaiaamuna lähdettiin siis kohti Päijät-Hämeen Eläinlääkäriasemaa.
Siru nostettiin pöydälle ja hoitaja tuli tyrkkäämään rauhoitteen kankkuun, nostin likan takaisin lattialle ja viiden minuutin päästä typykkä posottikin jo ihan unten mailla. Kuvaavana lääkärinä meillä toimi Nurmikaren Satu.

Otetiin siis lonkkien ja kyynärien lisäksi viralliset selkäkuvatkin, ja kuvauksessa meni aikaa kolmen vartin verran, jonka mä istuskelin ja odottelin kärsimättömänä. Kuvausten loputtua koira nostettiin lattialle vällyn päälle ja se peiteltiin toisella vällyllä, ja oli kyllä ihan kanttuvei. Satu esitteli mulle kuvia ja yritti maallikkotermein selittää miltä kuvat näyttää ja mitä niistä etsitään, jotta saisin edes jonkunlaisen käsityksen kuvauksien tuloksista. Suurin osa meni ihan yli hilseen, mutta mut pysäytti lannenikamakuva, josta Satu laski löytyvän 8 nikamaa, kun normaali lukema on 7. Kuvat lähetettiin kennelliittoon lausuttavaksi luonnollisesti, ja selästä ei ole vielä lausuntoa tullut, mutta jos Satu ei erehtynyt, niin KoiraNetissä tulee näkymään LTV4. Satu sanoi että ei tiedetä mistä tuommoinen johtuu, mutta aika ajoin niitä ilmaantuu, ja yleensä kyllä koira elää ihan normaalia elämää löydöksen jälkeenkin.

Siru saatiin heräteltyä, todella tokkurassa se vielä oli, joten kannoin sen autoon ja kotiin päästyämme peittelin vällyn alle ja neiti jatkoi uniaan. Ja minä luonnollisesti kaivoin läppärin esiin ja laitoin Googlen laulamaan. Kaivoin Koiranetistä välittömästi corgien terveystulokset ja selän osalta tutkitut ja aika pian kävi ilmi että tänä vuonna selän osalta on kuvattu (vaan) 17 corgia, joista 5 on saanut tuloksen LTV4. Se on 29% kuvautetuista koirista. Toki vasta tänä vuonna corgeista on ruvettu tekemään virallisia lausuntoja selän osalta, mutta kumminkin. Kennelliitto on linjannut että LTV4 lausunnon saaneita koiria ei suositella käytettävän jalostuksessa, koska periytymismekanismia ei tunneta. Mun käsitykseni mukaan esimerkiksi corgien PEVISA:ssa selkäkuvaus ei ole pakollinen jalostukseen käytettävillä koirilla, joten voin vain kuvitella miten paljon LTV4 lausuntoja tulisi niillekin koirille, joita on tänäkin vuonna käytetty jalostukseen, mutta koska selkiä ei ole kuvattu, niin niitä saa käyttää jalostuksessa. Suomen Welsh Corgi-seuran kannanotosta en tiedä, joku sitä oli naamakirjan puolella kysynytkin ja lupasivat palata asiaan seuraavassa Corgiset-lehdessä. Tuleeko jollekulle Corgiset, onko lehdessä puhuttu aiheesta?

Eilen pamahti sähköpostiin kuitenkin tieto että lonkat ja kyynärät on jo lausuttu. Kyynärät tuli takaisin 0/0, mikä oli helpotus, ja ilmeisesti kyynärien suhteen corgeilla harvoin onkaan ongelmia. Lonkista tuli D/D, ja vaikka Satu sanoi että hänestä näytti hyvin siisteiltä corgin lonkilta, niin kyllähän se vähän järkytti. En tiedä yhtään mitä on odotettavissa tulevaisuudessa, tähän saakka ollaan kyllä selvitty ongelmitta, toki koira on vasta 3,5 vuotias, mutta tein samantien päätöksen että agilitya me ei enää edes mietitä harrastuksena. Olin soimaamassa jo itteäni siitä että aloitettiin Sirun kanssa agility niin nuorella iällä ja ollaan aika aktiivisesti treenattu, toki ihan höntsämielessä, mutta eihän siitä sais kun pahan mielen itelleen. Lonkat on mitä on, ei sille enää mitään mahda, ja niiden kanssa on elettävä.

Pitää ruveta ihan tosissaan miettimään mitä tuolle koiralle syöttää ja lisäravinteita sun muita, jotta selvitään ongelmitta ja ennenkaikkea koira kivuitta mahdollisimman pitkään. Koiran ehdoilla mennään. Jos jollain on vinkkejä tai suosituksia tai kokemuksia niin saa huudella kommenttiboksiin, vertaistuki on erittäin suotavaa!

Nyt me lähdetään lenkille kurkkimaan löytyykö Villähteeltä tonttuja, ja sit aiotaan ottaa kuvan mukaisesti.

Palailen linjoille viimeistään kun saadaan selästä lausunnot :)

"Corgityttö sairastaa, häntä hellikäämme..."

Nyt oli kirjaimellisesti todella kakka viikonloppu.
Oltiin ilmoittauduttu Sirun kanssa lauantaille Päijät-Hämeen koirankasvattajien järjestämään lonkka- ja kyynäräjoukkotarkastukseen, ja meijän oli tarkoitus siinä samassa ottaa myös selänkuvat. Siru sai edellisenä iltana kunnon naudan sääriluun pakkasesta kaluttavaksi iltapuhteeks, seuraavana aamuna kun ei aamuruokaa saisi antaa, niin aattelin että saa neiti vähän herkkua. Tiedättekö sen 5 sekunttia kun on aikaa reagoida kun koira alottaa sen oksennuskakomisäänen? Heräsin lauantaiaamuna seittemän aikaan semmoseen ääneen ja en luonnollisesti ollu tarpeeks nopea, vaan jouduin sitten päivän mittaan mattopyykille (note to self: heitä nyt hittoon ne karvalankamatot, corgitaloudessa ne ei oo muutenkaan kauheen kätevät karvanlähtöaikaan! Voiskohan ne myydä eteenpäin corginkarvamattoina? ;))
Päästin Sirun aamupissille samalla, ja siinä sitten selvis että koiran massu on IHAN sekasin. Parin tunnin aikana käytiin ulkona n. 10 kertaa ja koko ajan ruikkas tavaraa jommastakummasta päästä. Sit Siru rupes tärisemään ihan holtittomasti ja läähättämään, ja meni vaan sohvan taakse makoilemaan ja sehän oli selvä merkki siitä että koira on tosi kipee ja siihen sattuu.
Soitin klinikalle johon oltiin menossa kuvauksiin, koska tiesin että Sirun kasvattaja on siellä töissä ja oli töissä myös lauantaina, ja Kikka ohjeisti että katsotaan tilanne kun tullaan klinikalle. Oli muuten elämäni pisimmät tunnit tuijottaa kelloa vähän yli yhdeksästä puoli yhteen kun meidän aika oli vasta klo 13, eikä klinikka ollut auki muuta kuin kuvauksia varten... Mitattiin kuume, joka oli ihan normaali reilu 38, mutta tehtiin kuitenkin päätös että koiraa ei voi rauhoittaa koska oksentelun ja ripulin takia on vaikeampi seurailla miten koira toipuu rauhoituksesta. Siru sai pahoinvointilääkkeen piikkinä suoraan niskaan ja kaoliini-pektiiniä pullollisen mukaan. Klinikan ulkopuolella Siru kuitenkin kakkas jo verta ja minä huolestuneena soitin pieneläinpäivistykseen, josta rauhoittelivat että koiran ripuli on niin tujua tavaraa että se on vaan rikkonut limakalvoja.

Kotiin päästyä pieni potilas oli jo niin väsyny valvottuaan koko päivän ja todennäköisesti edellistä yötäkin, että kun pahoinvointilääke rupes vaikuttamaan, niin rupes kuorsaus kuulumaan. Iltaan mennessä Siru rupes olemaan jo vähän enemmän oma itsensä, mutta vielä eilenkin anopin käydessä Urtsin kanssa kylässä, Siru vaan nyhväs jaloissa eikä yhtään kiusannu Urtsia. Ruoka rupeaa jo maistumaan, mutta massu on vieläkin ihan kuralla, enää ei oo onneks oksennettu.
Oma lukunsa onkin sitten toi mahalääkkeen saaminen koiran suuhun saakka. Lääke on semmosta maitomaista, ja sitä pitää antaa 2x pvä 10ml eli ruiskullinen. Ensimmäisen kerran kun sai vähän tirautettua hampaiden välistä suuhun niin sen jälkeen se suukki ei enää auennutkaan, ja normiruoan seasta se haistaa lääkkeen ja jättää syömättä. Vähän pitää huijata, ja lääke saadaan siis alas sekoitettuna lusikalliseen jäätelöä.... :D

Onneks on iskä jonka kainalossa voi sairastaa <3

Meidän arkea

Huoh, meidän luova blogitauko venähti yli vuoden mittaiseksi ja mitä kauemmin olin julkaisematta, sitä vaikeampaa oli palata kirjoittamisen makuun. Luonnoksissa on vaikka mitä, rupean sumaa pikkuhiljaa purkamaan. Loppujen lopuks, tää on aika hyvä kanava vuosien päästä lukea miten meidän elämä rakkaimman karvakorvan kanssa meni. Tässä meijän versio kaikissa blogeissa niin suositusta meidän päivä-postauksesta :)

6:30
Kello pärähtää soimaan ensimmäisen kerran. Siru nostaa jalkopäässä päätään, ja mun laittaessa kellon torkulle lösähtää pikkuneidin pää takaisin peiton uumeniin. Ei nousta vielä.

6:50
Kello soi uudestaan. Tässä vaiheessa Siru tietää että nyt herätään ja se tulee mönkien meidän väliin häntä heiluen ja nyhvää kainaloon, tunkee päätä kaulakuoppaan ja heittää selälleen tarjoten massua rapsutettavaksi. Hetki hellitellään ja sitten noustaan sängystä, minä ja Siru siis, mies jää vielä peittojen alle jos on kotona. Meillä on ehkä pikkasen nolokin traditio aina aamuisin. Sanon Sirulle aina "aamupissille!" ja se menee aina suorinta tietä meijän vessaan, koska tietää että mä meen aina aamulla ensimmäiseks vessaan.... :D Sit käydään ulkona pienellä pissakävelyllä ja sen jälkeen Siru saa aamuruoan. Sit taas rapsutellaan vähäsen ja kupsutetaan massua.

7:20....7:45
Tällä välillä mä meikkaan kylppärissä, ja Siru makaa kylppärin oven edessä ja tuijottaa syyttävästi. Jossain vaiheessa se siirtyy takasin meijän sänkyyn pötköttämään miehen jalkoihin ja tuijottaa sieltä. 7:45 mä lähden töihin. Siru saa dentastixin tai muita namuja ja kun ovi pamahtaa kiinni, niin se yleensä kiipeää meijän pikkumakkarin sohvan selkämykselle katsomaan mun lähtöäni.

8-16
Töitä. Siru todennäköisesti napottaa paikallaan sohvan selkänojalla, ottaa pieniä päikkäreitä ja ihmettelee maailman menoa. Ei mitään käryä mitä se oikeesti tekee, mutta mitään se ei ikinä tuhoa eikä riehunnan jälkiäkään näy. :D Naapurit on sanonut että korvat vaan näkyy pikkumakkarin ikkunasta kun koira seurailee meijän kujan puuhia. Joskus on ehkä pakko asentaa joku kamera jonnekin niin näkee mitä kaikkea neiti puuhailee päivisin...

16:20
Mä saavun kotipihaan ja nakkineidin pää näkyy pikkumakkarin ikkunasta. Kun avaan oven, niin oven takana istuu pieni söpöläinen kuristen ja koko takapuoli hurjasti heiluen. Siru loikkaa mun jalkaa vasten ja venyttelee ja yleensä mä päästän sen takapihalle pissille. Sit mennään sisään, ja Siru ryntää aamulla annetun namin kimppuun. Kaikki pienet namit, kuten tonnikalapalat pallon sisältä tai ympäriinsä piilotetut se on syöny, mutta koirankeksit ja dentastixit jää odottamaan aina iltapäivän showta. Sisään mentäessä se juoksee aina näiden namien kimppuun ja heittelee niitä hulluna pitkin kämppää häntä heiluen, kyllä se ne aina sitten syökin... :D
Mä meen yleensä "isoon sänkyyn" eli meijän sänkyyn, jonne Siru syöksyy hirveetä kyytiä saatuaan namit syötyä.

Ulinaa, puhinaa ja hännänheilutusta, koirasuukkoja ja naamannuolentaa. Siitä on seuraava viisminuuttinen tehty. Siru tunkee päälle makaamaan, kellahtaa kainaloon rapsutettavaksi ja sille tuntuu tärkeintä jälleen olevan että se saa päänsä kaulakuoppaan. Siinä sitten rapsutellaan päätä ja kerrotaan kuinka ikävä onkaan ollut työpäivän aikana ja pieni koira ei vois olla onnellisemman näkönen. Kotiintulo on kyllä mun lempihetki päivästä, kun tietää mikä pieni ikävämonsteri sisällä odottaa :)

16:50 ->
Lenkille! Kesällä lämpösillä keleillä ollaa tehty aika lyhyitä lenkkejä, kierretty aina yks tietty lenkki ja jo sillä tuntuu että koira on ihan läkähdyksissä. Kotiintullessa Siru rupeaa aina lahnailemaan, ihan käsittämätöntä!
Mettässä vapaana se on superkiva lenkkikaveri ku nuuskuttelee ja juoksee heti perään ettei vahingossakaan huku, mutta kävelyteillä semmonen perästävedettävä malli että hyvää päivää. Kotoa poispäin mennessä vauhti on ihan ok, mutta takasin päin tullessa se raahustaa perässä niin hitaasti että tekis mieli kaapata se sylii ja kantaa kotiin, oltais nopeemmin perillä.
Kesällä lenkiltä palatessa yleensä jäädään sit vielä pihalle hengailemaan ja nauttimaan kelistä, talvella painutaan suoraan sisälle vällyjen väliin.

18-> Ruoka-aika ja leikkiaika! Riehutaan pallon kanssa, heitetään vinkua tai vedetään narua. Mikä vaan lelu kelpaa Sirulle, kaikki on parhaita. Sirussa on se hauska että se on aina valmis leikkimään, vaikka sen kanssa leikitään aika paljon. Leluja on koko kämppä täynnä siellä täällä pitkin poikin lattioita, ja auta armias jos astut vahingossa vinkun päälle...ei haittaa vaikka neitinakki ois toisella puolella taloa umpiunessa, niin hän on kyllä paikalla jos vinku vähänkin pihahtaa, koska leikin mahdollisuutta ei vaan voi missata!

Yleensä illan aikana mies tulee jossain vaiheessa kotiin ja Siru on jälleen maailman onnellisin. Sen on aina päästävä Jiin sykkyyn ja se hyppii vasten niin kauan että se pääsee. Musta on jotenkin superliikuttavaa aina nähä miten paljon Jii ja Siru tykkää toisistaan ja miten niille on kehittyny semmoset omat juttunsa, joita ne tekee aina silloin kun Julle on kotona.
Illalla just ennen nukkumaanmenoa mennää käymään vielä etupihalla pissalla ja sit punkkaan!
Nukkumaanmenopaikka riippuu ihan illasta. Yleensä me mennään Sirun kanssa nukkumaan ennen Jiitä, ja Siru melkein aina tulee mun kanssa sänkyyn, käpertyy Jiin paikalle rapsutettavaksi. Siinä vaiheessa kun Jii tulee nukkumaan, se aina hetken aikaa rapsuttelee Sirua ja nostaa sen sitte omaan petiinsä. Parasta on se tyytyväinen syvä huokaus, jonka koira tekee aina kun se on tyytyväisenä pedissään valmiina nukkumaan. :) Vaikka Siru alottaa yönsä joka ilta omasta pedistään, se herää aikalailla joka ikinen aamu meidän jalkopäästä..

Semmoset rutiinit meillä, menee joka päivä aikalailla samoilla kaavoilla. Siltikään en vaan pysty olemaan huokailematta päivittäin miten kiintynyt voikaan olla yhteen pieneen karvaeläimeen ja löydän itteni päivittäin lässyttämästä ja mussuttamasta miten onni onkaan että meillä on Siru. <3

Me ollaan taas täällä!

Heiii kaikki te!

En ees lähe selittelee miksei olla päivitelty meiän blogia, muuten kuin sanomalla että ollaan kyllä käyty lukemassa teidän blogeja, muttei olla saatu aikaiseksi kirjoittaa omaamme.
Joskus vaan tulee se semmoinen ähky, kun ei oo mitään kirjoitettavaa ja olis muka pakko kirjoittaa jotain. Mutta nyt ollaan bäk on träk, ja täältä tulee viime aikojen kuulumisia!
Eipä meille kyllä mitään ihmeellistä oo edes tapahtunut kolmessa kuukaudessa.

Agilitya me harrastetaan edelleen, meinas jopa ensimmäiset epäviralliset pukata päälle, mutta mä jänistin viime hetkellä ja jätin koiran kotiin. Oli siis meidän ryhmän vuoro järkätä epikset ja meidän ohjaaja vielä erikseen soitti että otanhan Sirun mukaan. No en mä sit ottanut, ja rata olis ollu niiiiiin makee suoraa juoksua, putkea ja ooooi! Harmitti.
Tänään olis toiset epikset, mutta ei taida jaksaa lähtee Villähteeltä ajamaan enää Vääksyyn, kun pukkaa tota matkaa tulemaan jonninverran...

Meidän ohjaaja oli myös ilmoittanut meidät ehdolle sarjaan "vuoden edistyjät" Kanavan Koirakillan vuotuisissa palkintojenjaossa. Riitta (se ohjaaja siis) sanoi että me niin ansaittas semmoinen, kun meidän edistys siitä koirakosta jossa koira juoksentelee korvattomana ympäri maneesia hevosenlantapaakku suussaan ja ohjaaja juoksee toiseen suuntaan kiljahdellen ja yrittäen innostaa koiraa peräänsä, on ollut aivan suunnaton! En voi olla enempää samaa mieltä, vaikkakin just viime kerralla kun neiti korvaeläin lähti kiitolaukkaan maneesin reunaa irti päästyään, tuli mieleen että kasvaakohan se ikinä aikuiseks...

Odotatteko te kevättä?
Me ainakin!
Me hoksattiin vasta viime viikolla ihanan auringonpaisteen myötä että hei, meillähän on jää ihan vieressä! Meillä on ihan näköala Kymijärveen, ja meiltä kävelee muutaman minsan siihen yleiseen rantaan ja tien toisella puolella on matonpesupaikka jossa voi ilmeisesti kesäisin käydä uittamassa koiria. Me painuttiin Sirun kanssa perjantaina töiden jälkeen jäälle ja oi sitä riemua minkä pieni koira sai, kun päästin sen hihnasta vapaaksi!
Kello oli ehkä viiden jälestä, ja aurinko oli pikkuhiljaa laskemassa ja tuuli ihan hirveesti. Jäällä oli kantohanki, ja se riemu mikä paisto Sirun naamasta ja koko kropasta kun se viiletti vapaana pitkin jäätä, jahtas tuulenpuuskien mukanaan liikuttamaa höttölunta ja juos suu auki vastatuuleen korvat takana ja häntä suorana takana, oli jotain niin liikuttavaa. Intouduinpa minäkin ehkä hieman juoksentelemaan.

Toi yhdessä kuvassa näkyvä Leppäkerttu otti lauantaina aurinkoa mun kanssa terassilla, mikä tarkoittaa sitä että KEVÄT TULEE!

Hyvää joulua ja onnea uuteen vuoteen!

Mä väännän opparia, joten oon viettänyt vähän hiljaiseloa. Pidettiin Sirun kanssa perinteinen joulukorttiphotoshoot, ja noh, kuvat puhukoon puolestaan.

Tulin vaan pikaisesti sanomaan moi, palataan vuodenvaihteen jälkeen kaverit!
Rapsutuksia haukuille <3

kinkkakonkka ja dietteilijä

Muistatteko kun kerroin nyrjäyttäneeni vasemman nilkkani pari postausta sitten?
Noh, parisen viikkoa sitten sunnuntaina I DID IT AGAIN!
Oltiin lähdössä Vääksyyn kun mä juoksin sukkasillani vielä hakemaan jotain keittiöstä. Keittiössähän on laattalattia, johon oli ilmeisesti roiskunut edellisiltana lasinputsisainetta, jonka avulla lattiasta tuli extremeliukas, ja minähän siinä sitten pyllähdin. Sain onneks saarekkeesta kiinni, mutta ilmeisesti joko laskeuduin toisen jalkani päälle, tai kolautin sen johonkin kaappiin, koska keskivarvas murtui ja nilkka nyrjähti. Niin että sitä oltiinkin koko viikko sitten saikulla. Tuloksena on mm. seuraavia kuvia..

Ja tämä liittyy Siruun siten, että se pääsi taas juoksemaan anopin kanssa agiin. Ne on ihan superpari, aivan loistavaa yhteistyötä!
Lisäks mä kun en saanut rasittaa jalkaani edes teipattuna muutamaan päivään, niin Siru alkoi dieetille, kun ei päässyt lenkkeilemään. Tosin se oli jo viikonloppuna syönyt tosi huonosti, ja mun sairaslomaviikolla se ei sitten käytännössä syönyt juuri ollenkaan. En tiiä johtuko se siitä että se ei päässyt totutun pitkille lenkeille, vai halusko se muuten vaan dieetteillä, mutta se ei vaan syönyt. Mä meinasin jossain vaiheessa oikeen huolestua, kun meijän Siru on totuttuun tapaan ollut yleensä melkoinen possu mitä ruokaan tulee.. Jännäks tän teki se, että Sirtsu söi multa melkeinpä mitä vaan, jos se annettiin palkan muodossa. Mä siis pitkin viikkoa jemmailin sille raksuja ympäri kämppää ja niitä sitten etsittiin, harjoiteltiin "Piiloon"-tuloa, pujottelua, sivulletuloa ja kaikkea mahdollista että se söi edes jotain!
Viikonlopuks avokki tulikin kotiin, ja se pakotti Sirun syömään. Se siis otti sen kupin olkkariin, ja komens sen syömään. Alkuun Siru vaan tuijotti kuppiaan ja avoa, mutta pari kanapalaa kädestä houkutteli sen syömään. Sen jälkeen neiti onkin syönyt taas ihan hyvin!

Nyt viime sunnuntaina oltiin agilityssa mun juoksuttamana, ja voi mikä fiasko!
Jotain niin mielenkiintoista oli käyny maneesilla, että jokaikinen koira meni nenä maassa kiinni eikä kuuntelusta meinannu tulla mitään. Lisäks mä varoin nilkkaani niin, että olin varmaan ihan superhidas, ja Siru tuskastui ja rupes haukkumaan mulle ja yritti purra nilkasta!! Mä pöllämystyin tästä toiminnasta niin että olin hetken ihan jäissä, kun vastaavaa toimintaa ei oo tapahtunut aiemmin, paitsi pentuna.
Mä oikee näin sen Sirun ajatuskuplan: "nyt sinne päin ja kovempaa, nautaeläin, mä haluun aksaa!". Noh, aina ei voi olla hyvä päivä.....

Tällee muuten me ollaankin vaan rötväilty ja yritetty nukkua. Koko ajan väsyttää niin pirkuleesti, liekö johtuu tosta pimeydestä. Pyh.