Hyvää joulua ja onnea uuteen vuoteen!

Mä väännän opparia, joten oon viettänyt vähän hiljaiseloa. Pidettiin Sirun kanssa perinteinen joulukorttiphotoshoot, ja noh, kuvat puhukoon puolestaan.

Tulin vaan pikaisesti sanomaan moi, palataan vuodenvaihteen jälkeen kaverit!
Rapsutuksia haukuille <3

kinkkakonkka ja dietteilijä

Muistatteko kun kerroin nyrjäyttäneeni vasemman nilkkani pari postausta sitten?
Noh, parisen viikkoa sitten sunnuntaina I DID IT AGAIN!
Oltiin lähdössä Vääksyyn kun mä juoksin sukkasillani vielä hakemaan jotain keittiöstä. Keittiössähän on laattalattia, johon oli ilmeisesti roiskunut edellisiltana lasinputsisainetta, jonka avulla lattiasta tuli extremeliukas, ja minähän siinä sitten pyllähdin. Sain onneks saarekkeesta kiinni, mutta ilmeisesti joko laskeuduin toisen jalkani päälle, tai kolautin sen johonkin kaappiin, koska keskivarvas murtui ja nilkka nyrjähti. Niin että sitä oltiinkin koko viikko sitten saikulla. Tuloksena on mm. seuraavia kuvia..

Ja tämä liittyy Siruun siten, että se pääsi taas juoksemaan anopin kanssa agiin. Ne on ihan superpari, aivan loistavaa yhteistyötä!
Lisäks mä kun en saanut rasittaa jalkaani edes teipattuna muutamaan päivään, niin Siru alkoi dieetille, kun ei päässyt lenkkeilemään. Tosin se oli jo viikonloppuna syönyt tosi huonosti, ja mun sairaslomaviikolla se ei sitten käytännössä syönyt juuri ollenkaan. En tiiä johtuko se siitä että se ei päässyt totutun pitkille lenkeille, vai halusko se muuten vaan dieetteillä, mutta se ei vaan syönyt. Mä meinasin jossain vaiheessa oikeen huolestua, kun meijän Siru on totuttuun tapaan ollut yleensä melkoinen possu mitä ruokaan tulee.. Jännäks tän teki se, että Sirtsu söi multa melkeinpä mitä vaan, jos se annettiin palkan muodossa. Mä siis pitkin viikkoa jemmailin sille raksuja ympäri kämppää ja niitä sitten etsittiin, harjoiteltiin "Piiloon"-tuloa, pujottelua, sivulletuloa ja kaikkea mahdollista että se söi edes jotain!
Viikonlopuks avokki tulikin kotiin, ja se pakotti Sirun syömään. Se siis otti sen kupin olkkariin, ja komens sen syömään. Alkuun Siru vaan tuijotti kuppiaan ja avoa, mutta pari kanapalaa kädestä houkutteli sen syömään. Sen jälkeen neiti onkin syönyt taas ihan hyvin!

Nyt viime sunnuntaina oltiin agilityssa mun juoksuttamana, ja voi mikä fiasko!
Jotain niin mielenkiintoista oli käyny maneesilla, että jokaikinen koira meni nenä maassa kiinni eikä kuuntelusta meinannu tulla mitään. Lisäks mä varoin nilkkaani niin, että olin varmaan ihan superhidas, ja Siru tuskastui ja rupes haukkumaan mulle ja yritti purra nilkasta!! Mä pöllämystyin tästä toiminnasta niin että olin hetken ihan jäissä, kun vastaavaa toimintaa ei oo tapahtunut aiemmin, paitsi pentuna.
Mä oikee näin sen Sirun ajatuskuplan: "nyt sinne päin ja kovempaa, nautaeläin, mä haluun aksaa!". Noh, aina ei voi olla hyvä päivä.....

Tällee muuten me ollaankin vaan rötväilty ja yritetty nukkua. Koko ajan väsyttää niin pirkuleesti, liekö johtuu tosta pimeydestä. Pyh.

Paras ystävä

Meidän naapurin lapsuudenaikainen ystävä, olkapää ja peuhukaveri oli menehtynyt. Kyseessä oli siis koira, joka oli saanut elää kunnioitettavat 15 vuotta.
Naapuri on aika rikki, ja tää laittoi mut itsekin ajattelemaan karvaisen kaverin merkitystä mulle itselleni.

Mun nuoruudessa meillä oli melkein aina koira. Ensimmäinen koira, Paavo, oli tullut meille kun mä olin niin pieni etten siitä mitään muista. Meidän isä oli kuullut illalla kävelyllä ollessaan metsästä surkeaa ulinaa, ja oli käynyt kattomassa mikä siellä on. Siellä oli koiranpentu, joka paljastui sitten olleen meidän naapurin. (selvennyksenä: me asuttiin tosi maalla, eli lähin naapuri oli 1,5km päässä meistä) Niille oli tullu vahinkopennut ja naapuri oli sanonut aika suoraan että sitä pentua ei oo takaisin tuominen, se menee sitten järveen.
Niinpä tämä pentu jäi meidän iloksi, ja sille annettiin nimeksi Paavo, tuttavallisemmin Pate.
Legenda kulkee että eräs kaunis päivä meidän pappa olikin vilkaissut Paten jalkojenväliin ja kävikin ilmi että meidän poika olikin tyttö. Nimi jäi silti :)
Paavo oli sekarotuinen, noin keskikokoinen ja aivan loistava koira! Meillä oli myös kilpikonna Nelli, ja ne nukkui Nellin kanssa aina meidän takan alla olevassa puusäilytystilassa vierekkäin. Sinne mahtui loistavasti kaksikko sulassa sovussa nukkumaan, Nelli Paten jalkojen väliin.
Paavo oli myös mammantyttö. Se nukkui meidän saunan pukuhuoneessa, ja joka ilta meidän äidin piti käydä viemässä se nukkumaan. Paten kuono piti peitellä aina yhdellä tietyllä rätillä ja sen päätä piti silittää ennen kuin se suostui nukkumaan, ja vain meidän äiti kelpas siihen hommaan. Muutaman kerran isäkin kokeili ja luuli onnistuneensa, mutta Pate tepsutti iskän lähdettyä takaisin olkkariin meidän äidin jalkoihin, ja nukkumaan ei menty ennen kuin äiti oli se käynyt peittelemässä.

Eräänä keväänä Pate tuli tosi kipeeks, se ei suostunu syömään eikä juomaan moneen päivään. Meidän isä vei sen lääkäriin, mutta ne ei keksinyt mitään ihmeellistä. Pate katos tän aikana meidän mummolan mäellä olevalle navetalle, ja se kyyhötti siellä ja meidän isä kävi sen aina hakemassa pois. Myöhemmin se sanoi että se varmaan hakeutui piiloon kuolemaan. Seuraavalla lääkärikeikalla selvis että Patella oli märkäkohtu, ja se olis vaatinut leikkausta, johon ei kuitenkaan heti päässyt, eikä tätä luokiteltu kiireelliseksi. Leikkaukseen ei kuitenkaan ikinä päästy.
Yhtenä aamuna herättiin ja tultiin alakertaan, ja meijän vanhemmat kertoi että Pate oli mennyt yöllä pois. Radiossa soi Fools Gardenin Lemon tree, ja se hetki on jäänyt mulle niin syvästi mieleen, että vieläkin melkein itkettää sen biisin kuullessa.
Se oli rankka paikka koko perheelle.
Pate haudattiin sinne navetalle jonne se karkasi kuolemaankin, ja aina navetasta ohiajaessa me lähetetään sille lentosuukot.

Muutaman vuoden päästä meidän isän hirviseura menetti hirvikoiransa, ja tarvittiin uutta. No, meillehän se sitten sopi hyvin. Eräänä päivänä lähdettiin hakemaan kotiin pientä Norjanharmaatahirvikoiraa, Sirkkosuon Allia. Muistan kuinka me tapeltiin sisarusten kanssa siitä kuka joutuu etupenkille matkustamaan, kun koira matkusti takapenkillä. Meijän Taru tais olla se joka joutu etupenkille, ja muistan elävästi kuinka se yritti sieltä kurkotella silittämään pentua, ja se tökkäs sormensa sen sieraimeen. :)

Alli kotiutui meille, ja se olikin semmoinen epeli että! Se oli jokapaikassa sähläämässä ja soheltamassa, ja ilman vakuutustusta me oltais kyllä oltu vararikossa sen kanssa! Milloin oli tikkua silmässä ja haavoja päässä ja milloin vähän tapeltiin supien kanssa.. Metsästysvaistoja Allilla oli ihan hirveesti, harva se ilta sillä oli joku supikoira talon kulmalla haukussa, ja hirvimettällä se oli ihan ilmiömäinen. Alli oli ns. ulkokoira, jolla oli siis iso aidattu tila ja siellä lämmitetty koirankoppi, ja se viihtyi paremmin ulkona kun sisällä. Allillakin oli hetkiä kun se halus vaan sisälle ja rapsutettavaksi, ja se oli tosi sosiaalinen tapaus. Vaikka meijän hirvikoirasta sai sen kuvan että se on peloton ja rohkee ja ties mitä, niin muistan kuinka meijän iskä tuli pimeällä huppu päässä pihaan ja rupes ihmettelemään että missä Alli on ja huutelemaan sitä. Talon takaa kurkkas pää, ja se vasta äänestä tajus et hei, sehän olikin iskä, ja tuli ihan nolona tervehtimään.
Allilla oli myös tapana tulla aina meidän tien päähän vastaan kun me tultiin koulusta, ja se veti aina innostushepulirinkiä kun se näki ihmisiä joista se tykkää.
Alli ei myöskään tykänyt jäädä yksin, jos me kaikki muut lähdettiin autolla jonnekin. Meijän mummolla on noin kilsan päässä, pelkkää mäkeä koko matka,ja aina kun me lähdettiin autolla jonnekin, niin Allia juoksutettiin ensin auton perässä sinne. Ei siksi, että me oltais tehty sille kiusaa, vaan siks, kun se ei millään ois jääny kotiin. Kerran se oli juossut meidän vanhempien auton perästä 15 km päähän yhteen maalaistaloon Vesivehmaalle, josta soitettiin että teijän koira istuu tossa meijän olohuoneessa. :D

Mä muutin kotoa kun olin 19 koulun perässä, eikä sitten Alliakaan tullut niin paljon nähtyä, kuin mihin oli tottunut. Syksyllä 2008 mä juttelin meidän serkun kanssa Facebookissa ja se pahoitteli mulle Allia. Mä soitin meijän iskälle, ja selvis että Allia oli edellisenä viikonloppuna potkaissut hirvi, ja se oli muutaman päivän päästä siitä menehtynyt. Meijän isä oli ihan rikki kun se ei ollut tajunnut mitä oli tapahtunut pariin päivään, koska Alli oli aina ihan poikki hirvimettän jälkeen. Alli oli sitten nukutettu eläinlääkärin toimesta koska oli jo liian myöhäistä ruveta tekemään mitään.
Mä muistan sen hysteerisen kohtauksen jonka sain kun tajusin etten enää koskaan tuu näkemään Allia, ja miten surullinen mä olin, kun en viettänyt sen kanssa enempää aikaa.
Alli haudattiin meidän kotiportin lähelle yhden ison kiven juureen, johon sille sytytetään jouluisin lyhtyä ja muistellaan aina kun mennään kotiin.
Mä purin silloin oloani kirjoittamalla ja kirjoitinkin Allista muistorunon, jonka lukeminen saa mut ja mun siskon aina kyyneliin:

Parhaalle ystävälle

Söit lasagnea vain haarukalla antamalla
ja makasit salaa sohvalla.
Monet kerrat olit surkeana niin
kun ruvenneet emme kanssas leikkiin

Juoksit metsässä tehden seuran työt
ja nurkan takana räksytit kaiket yöt
Lempihuviasi oli kun sua jahdattiin
valitettavan harvoin nyt tajusin tehneeni niin

Enää juokse Alli ei auton perässä
tai pidä kippurahäntäänsä kerällä
Ei enää istu pöydän päässä kerjäten
ja tassulla samalla huitoen

Ensi kesänäkään auringossa makaa et
ja yksin jäävät nyt leikkirukkaset
Supikoirat jäävät rauhaan
kun sinut on laitettu hautaan

Nuku koiraystävä rauhassa
ikiunessa tietäen,
yhteisistä hetkistä kiittämme
ja sua ikuisesti muistelemme.

niin monet hyvät hetket mielessämme
sanomme sulle hyvästit, paras ystävämme Alli.

Nyt kun meillä on Siru, niin ymmärrän sen, että jossain vaiheessa tulee aika luopua siitäkin, ja mua surettaa jo ajatuskin. Mutta niinhän se vaan on, että aina jää muistot. Jollei elä niin ei sitä jää mitään muisteltavaakaan. Mun mielestä osa koiranomistajan vastuuta on se, että sitä ymmärtää ite luopua oikeassa vaiheessa, eikä annan ystävän kärsiä turhaan.
Mutta nyt eletään tätä päivää ja nautitaan toisistamme ja ihanasta elämästä niin paljon kun voidaan!

Pahoittelut tästä nyyhkyjättipostauksesta, mutta joskus on vaan katottava taakse että tietää miten mennä eteenpäin :)

It's beginning to look a lot like christmas...

Ensilumi. Ah, ihana ensilumi, joka sataa silloin, kun oot saanut auton työpaikan pihaan parkkiin. Sit rupeat miettimään että millähän sitä menis kotiin, kun omassa autossa on vielä kesärenkaat alla.....

Pääsin kuitenkin kotiin, ja omalla autolla, ja pysyin omalla kaistallakin, ja kotona mua odotti jokapäiväinen näky: (etsi kuvasta koira!)

Neiti oli koko päivän tuijotellut pihalle ja ihastellut kuinka ne ihanat isot hiutaleet leijailee, ja oottanut mamaa kotiin.
Voi sitä riemua kun päästin typyn ulos eikä häntä meinannut lakata ollenkaan vispaamasta. Pikapikavaatteidenvaihto, pikapikapissatuslenkki, ja sit me oltiinkin pari tuntia omassa pihassa leikkimässä ja telmuamassa.

Kuvat puhukoon puolestaan!

Jos itteä ehkä suoraan sanottuna alkuun ketutti koko lumentulo tuon rengasepisodin vuoks, niin kyllä siinä vaiheessa kun typykkä pääs pihalle ja katto sitä hännänheilutusta niin ei voinut muuta kuin hymyillä ja olla onnellinen lumesta. :)

Saatiin eilen agilityssa noottia, että pitää ostaa Sirullekin joku talvimantteli, kun rupeaa olemaan pakkasia. Me kun mennään rata ensin kahdessa osassa niin joudutaan välissä odottelemaan, niin ettei ihan koko koira palellu. Anopilla on Urtsille Hurtan talvimantteli, jota eilen kokeiltiin koossa 40 ja se tuntu aika hyvältä päälle. Onko muilla jotain talvimantteleita treenien jälkeiselle ajalle koirille, osaatteko suositella jotain?

hei, mehän osataan!

Eilen pääsin pitkästä aikaa juoksemaan itse Sirun kanssa agilitykentälle. Kolmen viikon juoksutauko, yhdet perutut harkat ja kerran anopin kanssa juostut harkat oli saanut Sirun vissiin muistamaan miten kivaa tää homma onkaan!
Mä nautin eilisistä treeneistä kyllä niiiiin täysin sydämin, että oli lähellä etten pakahtunu onnesta kun meijän pieni oli niin hyvä!

Enää ei ole tietoakaan hevosenkaqkan perässä kirmaamisesta tai "jeeee mä oon irti"-hepuleista juosten päättömänä ympäri maneesia. Komensin Sirun istumaan, se istu. Komensin sen paikalleen, ja lähdin kävelemään seuraavalle esteelle, ja se pysy siellä!
Muille tää ei ehkä kuulosta niin isolta jutulta, mutta kun aikaisemmilla harkoilla homma on mennyt niin ettei Siru oo malttanut pysyä paikallaan, vaan mä oon joutunut lähtemään juoksemaan sen viereltä koska se on lähteny ihan samantien ekalle esteelle kun mä oon liikahtanut, ei oo toiminu paikkakäskyt eikä mitkään, ja believe me, me ollaan yritetty!

Mentiin eilen ensimmäistä kertaa A-estettä, ja mua vähän jänskätti et miten se menee, kun se este näyttää niin isolta ja korkeelta ja jyrkältä jajaja. No, anoppi kiipes toiselle puolelle namin kanssa kurkkimaan, ja Siruhan kiipes samantien ylös ja hipsutti alas, siis ei mitään hätää. Pitää vaan vielä saada se himmailemaan niin ettei se tuu niin hirveetä vauhtia alas sieltä vaan malttais pysähtyä kontaktille. Pariin kertaan meinas naurattaa kun likka juos kovaa kyytiä ja kun takapää on piiiitkä niin sivuluisukshan se meinas mennä :D

Oli ihana kuulla myös muilta treenaajilta ja ohjaaja Riitalta kehuja kuinka Siru on aivan superlahjakas ja siitä näkee miten se on niin innoissaan tekemisestä, ja miten me ollaan kehitytty ihan hirveesti tänä aikana mitä ollaan Kanavan Koirakillassa oltu. Ihan lämmitti sydäntä, lässytinkin Sirulle koko loppuillan kuinka se on niin hieno tyttö. :)

Meijän harkkojen jatkuminen on ollu vähän epävarmaa, kun porukkaa on tippunut pikkuhiljaa pois. Yks koira jäi eläkkeelle, yhtä ei enää kiinnostanut koko homma, ja yks ohjaaja vaan jättäytyi pois sen kummemmin mitään ilmoittelematta. Eilen saatiin kuitenkin kaks uutta koirakkoa! Portugalin Podengo Roope ja seropi jonka islantilaista nimeä en saa päähäni millään. Siis ryhmä varmasti ainakin jatkuu.

Meillä tosin onkin pohdinassa että jatketaanko Kanavan Koirakillassa vai siirrytäänkö vähän lähemmäs. Nyt kun muutettiin Villähteelle, niin matkaa harkkoihin tulee n. 50km suuntaansa. Eihän ne nyt oo kun kerran viikossa, mutta...
Uus naapuri käy koiransa kanssa Villähteen agilityurheilijoiden harkoissa, ja siellä olis kuulema tilaa. Periaatteessa se olis järkevämpää: päästäis kimppakyydeillä harkkoihin, matkaa olis huomattavasti vähemmän jajaja. Mua tosin varoitettiin että tän harrastelijaryhmän ohjaaja on hitaasti lämpiävää tyyppiä, eikä ehkä kaikki mukavin. Vääksyssä taas on vähän halvemmat harkkamaksut, ja porukka on aivan loistava, ja niitten kaa tietää ettei voi nolata itteään eikä kukaan rupee pilkkaamaan jos mennään ihan päin perseitä, ja aina löytyy apua. Siis mitä mä teen???

V*****S. ja muut tunnetilat.

That's all. Olin eilen ihan tyhmä ja menin kirjoittamaan naamakirjaan että päästiin koiratanssikurssille. Se kiinnostikin ihmisiä niin paljon, että mua rupes ketuttamaan ja teki mieli poistaa koko postaus, kommentteja tulvi, ja just ne kommentit mua ärsytti.

"mitä v*ttua?" "käy muumilaaksoon...." "Nyt Maiju skarppaa vähän!" etc etc.

Ilmeisesti koiratanssi ei oo yhtä hyväksytty harrastusmuoto kun agility tai tottelevaisuuskoulu tai Powerdog-kisat tai näyttelyt tai mikä vaan muu. Näin ainakin suuri osa mun naamakirjakavereista tuntuu ajattelevan. Jopa oma mies vielä illalla kysy multa puhelimessa et mitä helvettiä, pitääks sen ruveta ottaa Siru mukaan töihin etten mä ilmoita sitä kaikkeen typerään.
Tiedättekö, pikkasen kiukutti, kun ite intoilet ensin ja sit tulee toiset ja lyttää koko homman ja nauraa päälle. Joo, koiratanssi saattaa kuulostaa vähän hassulta, myönnetään, mutta tarkoitus onkin että me pidetään Sirun kanssa hauskaa ja vahvistetaan meijän yhteistyötä. Jos kirjoitan että mennään agilityyn niin reaktio on ihan eri!

Murrrrrr! Mä pahoitin mieleni sen verran että meinasin jo hetken perua meidän osallistumisen koko kurssille. Mutta sit mä aattelin että miks mä niin tekisin? Ja päätin että mehän mennään ja varmasti tulen toistekin mainitsemaan KOIRATANSSISTA naamakirjassa. :P

Eilen käytiin taas koiralenkillä naapurin kanssa ja leikkimässä niiden pihalla jälkikäteen. Julle kun ei tullut kotiin vaan lähti pohjanmaalle, eikä se muutenkaan lähde meijän kaa lenkeille vaikka kotona oiskin koska "mihin siellä kahta tarvii...". Pientä turhautumista havaittavissa? :D
Anyway, oli kiva höpötellä koko matka ja koirat sai juosta pätkän vapaanakin :)

Tänään aamulla odotti sitten ei niin mieluisa ylläri. Sirulla oli ilmeisesti maha mennyt jostain sekaisin, se oli eilen kotiintullessa myös oksentanu (tää taitaa olla toinen kerta kun sen maha on sekaisin koko vuotisen elämänsä aikana! *koputtaapuuta*), ja aamulla kun olin lähdössä töihin ja sammuttamassa valoja niin meijän karvamatolla oli epämiellyttävä löysä läjä. Mä mietinkin että mikä sitä vaivas kun se luimuili koko aamun ja katteli mua alta kulmien. Toista pientä hävetti, ja kun olin saanut nopeasti siivottua niin Sirtsu punki anteeksipyytävästi syliin. Voi toista, eihän siinä voi olla ollenkaan vihainen <3 Piti mennä rokotuksiinkin tänään mutta siirrettiin ensi viikolle niin saa pikkupossu parannella rauhassa. Koska kuvia en saanut ujutettua minnekään, niin ne tulkoon vaan yhtenä läjänä :)

toiset juoksut, nilkka nyrjähti ja mitä vielä...

MUOKS! VIDEO LISÄTTY!
Musta tuntuu että mun blogi on pelkkää pahoittelua siitä kuinka en ehdi päivittämään. Mutta omaksi iloksihan tätä kirjoitetaankin, ja toivotaan että joku muukin saa jotain irti, joten en ota stressiä. :)

Sirulla oli ja meni juoksut numero kaksi. Pikkuneiti (mikä oli niiiiiin mussukkaavässykkääsylikoiraa koko juoksujen ajan) joutui jättämään taasen agiharkkoja väliin, mikä harmitti mua kamalasti, koska musta meillä ei ihan järin hirveästi oo harkkoja ollut tässä viime aikoina.. Ensin oli heinäkuu lomaa harkoista ja sitä ennen meni melkein koko kesäkuu ilman harkkoja kun toiset lomaili eikä harkkoja pidetä jos vain kaks on osallistumassa. :/

Sit kun Sirun juoksut loppui ja oltais päästy harkkoihin, niin enkö minä mennyt liukastumaan meijän märällä terassilla kiilakorkojen kera ja nyrjäytin nilkkani oikeen kunnolla... No, anoppi olis kyllä juossut Sirtsun kanssa, mutta ohjaaja sai jonkun vatsataudin, joten siinä olikin sitten neljäs viikko putkeen ilman treenejä!
Tästä ilosta on kiva maksaa 14€/kk...

Viime viikonloppuna päästiin kuitenkin harkkoihin, minä nilkkavammaisena kantelin esteitä, ja anoppi juoksutti Sirua. Ja ai että ne meni hyvin! Huomas kyllä että Sirulla oli ihan eri tahti päällä kun oli ohjaaja joka on useamman vuoden harrastanu ja tietää vähän enemmän mitä tehdä! Otin niiden menosta videotakin, mutta en tiiä yhtään miten saan puhelimesta sen laitettua tänne, pitää ruveta leikkimään puhelimen kanssa.
*MUOKS* VIDEO LISÄTTY
Siispä ohessa linkki Sirtsun treeneihin :)
http://www.youtube.com/watch?v=wC6wXiJerjA

Huomenna mennään Sirun kanssa rokotuksille, ja toivottavasti mun ilmoittautuminen koiratanssikurssille 20.10 meni läpi! Oon pitkän aikaa ettinyt P-Hämeen alueelta moista, ja yks kurssi multa menikin sivusuun, joten toivottavasti päästäis tänne. :) Ja just kun tätä kirjoitin niin sähköpostiin kilahti ilmoitus että tervetuloa, jeeeeeeeeeeeee!
Nyt pitäis vaan päättää että mennäkkö Freestyleen eli temppuja tekemään vaiko HTM:ään, ounou. Ehdotuksia, kumpaan te menisitte?

Me ollaan vihdoin kotiuduttu kunnolla, ja kämppä rupee näyttää jo kodilta. :) Sirukin on löytänyt vierashuoneessa olevan entisessä kämpässä olleen sohvan, jonka selkänojalla on kiva kököttää ja tuijottaa ikkunasta ulos ja tutkia mitä naapurit puuhaa. Tarkoituksena olis luopua niistä sohvista kun niillä ei oo mitään käyttöä ja tuoda huoneeseen vierassänky tilalle, mutta miten mä raaskin luopua siitä sohvasta kun se on ihan Sirun lemppari? Olkkaristakin se näkis kyllä ulos sohvan käsinojalla makaamalla, mutta sieltäpä ei nääkään koko katua, vaan parin naapurin puuhat vaan. Ehkä sit siihen ikkunan eteen pitäis tuoda joku tietokonepöytä missä Siru sais tarkkailla suurta Villähteen kylää sillä aikaa kun mama ja Julle on töissä? Isoja valintoja ;)

Siru sai lisäks naapurista uuden kaverin! Naapurissa on kultainennoutaja Cindy jonka kanssa käytiin viikonloppuna lenkillä, ja omistajakin oli tosi mukava. Ehkä me hyödytään tästä molemmat, koirat leikkii keskenään ja mä saan lähelle jonkun kaverin :)

galluppia Ickyltä :)

1. Mikä on oma rotusi ja miksi juuri ko. rotu, eikä jotain melkein samanlaista?

Oma rotuni on Welsh Corgi Pembroke. Ja nyt on tunnustettava, että meillä tätä rotua ehdotti mies! Jiin aikaisemmalla tyttöystävällä oli ollut corgi ja Jii oli menettänyt sydämensä rodulle. Niinpä siis kun rupesin puhumaan koiran otosta niin mun aivot täytettiin kuvilla ja videoilla corgeista, ja käytiin peräti näyttelyissä katsomassa rotua. Jiin corgi-innostuksen myötä oli myös selvää miltä kasvattajalta Siru otetaan, sillä myös tämä exän corgi oli ollut Beryllosilta. Siitä se sitten lähti... :)

Itse mietin ensimmäisenä westietä ja taisinpa haikailla vähän Gööttienkin perään, mutta päivääkään en ole corgeilua katunut. :)

2. Millä perusteella valitsit itsellesi nyt sinulla olevat koirat?

Mies olisi halunnut pojan, minä tytön. Otettiin kasvattajaan yhteyttä puoltoista vuotta ennen kuin Siru syntyi, mulla oli välissä kaikenmaailman opiskelijavaihtoa ja putkiremonttia, ja oltiin päätetty että kun pakolliset saadaan pois, niin koira otetaan. Pari päivää pentueen syntymän jälkeen Kasvattaja ilmoitti että nyt meille olisi pentu. Pentuetta käytiin katsomassa kun kakarat oli 3 viikkoisia, ja uudemman kerran parin viikon päästä, jolloin Siru meille valikoitui. Ainut poika oli varattu, joten valinta oli tehtävä kolmesta tytöstä. Kasvattaja ehdotti meille pientä trikkityttöä ja me jäätiin tarkkailemaan. Pentuja oli siis neljä, ja meidän vierailun aikana kolme pennuista töhels puol tuntia ja painu pyllyt pystyssä nukkumaan. Yks ainut paino koko kakstuntisen ja rääkkäs mun varvasparkoja ja juoksenteli ympäriinsä. Se oli meijän Siru, juurikin se kasvattajan ehdottama typykkä. Periaatteessa siis kasvattaja valkkas Sirun meille, ja oikeaan osui siinä!

Alusta asti ajatuksena on ollut että meille tulee seurakoira, jonka kanssa haluan harrastaa agilitya ja muita hauskoja lajeja. Corgi oli siis oiva valinta tähän!


3. Sanotaan, että millainen koira, sellainen emäntä. Mitä samoja ominaisuuksia sinussa ja koirassasi on?

One word: sylinyhvä. Mä rakastan olla kainalossa ja lähellä, ja Siru on IHAN samanlainen.
Herkkuperse. Siru rakastaa kaikkea herkkua, sanomatta selvää että niin mäkin.

Jii sanois tähän vielä että isot korvat, lyhyet jalat ja pepun keinutus. Mutta nämähän ei siis oikeesti pidä paikkaansa, se vaan pöllöilee välillä :)

Ollaan me tosi samanlaisia Sirun kanssa, se on mun sielunkumppani Jiin lisäks. :)

4. Mikä on seuraava tavoitteenne koirasi kanssa?

Meijän tavoite on elää elämä hyvin ja onnekkaasti. Me harrastetaan agilitya, mutta ei edes aiota tähdätä kisoihin, meille se on lähinnä hauska yhteinen harrastus. Tokihan siinä on kehityttävää ihan harrastusmielessäkin (esimerkiks se paikallaanolo....).


5. Miksi tavoittelette edellämainittua asiaa? (kysymyksen 4 vastausta)

Me halutaan nauttia elämästä ja tehdä just sitä mitä halutaan. Mä en oo kilpailuhenkinen enkä aio siis ruveta kisailemaan, näyttelyissäkin käydään mahdollisia tulevia pentuja ajatellen :)

6. Suurin ongelmanne koirasi kanssa?

Meijän ongelmista suurin taitaa olla mun luottamuksen puute siihen, että Siru tottelee mua. Tääkin on mun pääkopasta kiinni. Jos ollaan kahdestaan lenkillä metsässä niin uskallan pitää sitä vapaana ja tiedän että jos kävelen eteenpäin niin se tulee perässä ja jos se menee eellä niin se jää kurkkimaan. Mutta sitten esimerkiks agilityssa. Mun pitäis saada se rauhoittumaan sillä paikka käskyllä, mutta kun kirmailu alkuun on niin paljon kivempaa ja sit mä turhaudun. Nyt on ahkerasti treenattu vaan paikallaoloa joka paikassa!

7. Koirasi paras ominaisuus?

Ihmisrakkaus ja innostuneisuus.

8. Millaista koiraa et ikinä haluaisi omistaa?

Kuten Ickykin sanoi: koiraa joka on jalostettu sairaaksi. Kaikki hengitysvaikeuksista, selkäongelmista kärsivät koirat, jotka kärsii niistä pelkästään siksi että me ihmiset on tehty niistä semmoisia.

9. Mikä on parasta, mitä olet yhdessä koirasi kanssa kokenut?

Musta rehellisesti sanottuna tuntuu että kaikki hetket ton koiran kanssa on parhaita. Ihaninta tulla kotiin kun nakki on onnesta soikeena, ja kotoa on myös mukava lähteä kun tietää, että toinen odottaa siellä kun tulen kotiin. Arki semmoisenaan on meille huumetta <3

10. Miksi sinulla on uros/narttu?

Narttu on siksi, kun uros oli jo varattu ;D
Seuraava tulee varmaan olemaan uros, avokin päätös. Itse olen aina halunnut nartun, jostain syystä, koska meillä on kotona aina ollut pelkkiä narttukoiria.

11. Voisitko kuvitella ottavasi koiran vastakkaista sukupuolta, kuin mitä sinulla nyt on? Miksi?

Lue edellinen.

12. Mikä on koirasi lempilelu?

Haha, tälle ollaan naurettu monta kertaa. Tiskiharja on ykkönen. Samoin sukat, joita toivotaan jahdattavan perässä.
Mutta jos Siru haluaa leikkiä, niin se tyhjentää koko lelukoppansa tasan tarkkaan meijän eteen niin kauan, ennen kuin me otetaan joku leluista käteen. Ensin tungetaan narupalloa, ei huomioida. Sitten se tiputetaan eteen ja haetaan vinkupossu, ei taas huomioida. Tää jatkuu niin kauan että koko lelukoppa on tyhjä ja neiti tapittaa leluja ja leikittäjää ja odottaa että niistä joku valitaan. Välillä meinaa vähän naurattaa....

13. Pelkääkö koirasi jotain, mitä?

Hmmmm. No jos joku on kaatumassa päälle niin tottakai säikähdetään, mutta muuten meillä asustaa kyllä melkoinen rohkelikko. Tietyt kovat oudot äänet, kuten maneesilta tippuva lumi kiepauttaa myös hännän koipien väliin, mutta näitä on aika vähän.

14. Mitä koirasi syö?

Jahti&Vahti-nappulaa, jauhelihaa, raejuustoa, sekalaisia kotiruoka räpellyksiä nappuloiden seassa, koiran lohta, nameja, lisää nameja.... Vaikka mitä, riippuu päivästä.

Kiitos Icky tästä, tehdä saa kaikki muut ketkä ei oo vielä tehnyt. :)

lomaltapaluu kuulumiset

Blogi oli lomalla, oltiin koko sakki kesälomalla ja muutettiin tällä välin uuteen kotiin. Jeeeeeee :)
Muutto on just sieltä itestään, mutta me handlattiin se ja nyt on mukavaa! Ollaan lisäks tapetoitu meijän makkari ja maalattu muutamat seinät, jostain syystä edellisten omistajien mielestä vaaleansininen on ollut pop.
Alla sneak peek kuva teillekin :)

Siru ei oikein oo tiennyt miten suhtautua uuteen kotiin. Ekat pari päivää se makoili ulko-oven edustalla ja tuli aina välillä kattomaan meitä tyyliin "joko lähdetään kotiin???". Nyt neitinakki on kuitenkin tuntunut ruvenneen kotiutumaan. Meillä on tällä hetkellä projekti tontin aitaus, sillä pikkunakki meinaa olla vähän karkailevaa sorttia. Naapurissa on vielä kultainen noutaja Cindy, ja toistaiseksi ennen aidan valmistumista juoksuvaijeri onkin ollut ihan ehdoton. Kyllä riemu repeää siinä vaiheessa kun pääsee pihalle hillumaan!

Icky oli haastanut mut vastaamaan galluppiin, johon näpyttelen vastaukset huomenna (työpäivän aikana luonnollisesti, kevyt lomaltapaluu on pop, eikö? ;))

Stay tooned!

mökkeilyä

Onpa taas aika kulunut nopeasti! Päivitystiheys on vähän mitä on, pahoittelut. Nyt ei vaan oo ollut normaalia elämää kummempaa, joten ohessa lähinnä kuvin viime aikojen kuulumisia. :)

meillä on viikon päästä muutto, ja mä oon yrittänyt kovasti pakkailla meijän kamoja. Asiaa on hankaloittanut pieni corgineito jonka mielestä häneen pitäisi kiinnittää huomiota. Siru on ollut ehkä vähän ihmeissään että mitä tapahtuuuu, mun lelukoppa hupeni ja nyt se tyhjentää kaikki muutkin kaapit!

"MAMMAAAA, MÄ OON TÄÄLLÄÄÄÄÄ!"

Muutenkin kesken viikonlopun muuttopakkailujen keskellä voin ihan oikeesti sanoa että Siru oli tosi rasittava huomionkerjääjä :D mä pakkasin makkarin kaappeja, niin neiti hyppi sängylle, varasti sukkia, paplareita ja kaikkea minkä suuhunsa sai, ja juos niiden kanssa sit olkkariin. Jäätiin Jullen kanssa molemmat makkariin eikä lähdetty perään, siinähän vie likaiset sukat, niin kohta jo kurkkas corgineiti pää kallellaan. "etteks te jahtaakaan mua???"
Pakkaaminen ei ollu kaikki helpointa puuhaa siis :)

Auringonotosta parvekkeella ei myöskään tullut mitään. Pikkuneiti juos hirveetä kyytiä lempparivinkupossun kanssa partsille ja "hups kuin se sattukaan tulee siihen sun jalan viereen...". Badenbaden yllättäin oli myös lemppari, perseen kun nosti penkistä hakeakseen jäätelön tai juomista niin takaisin tullessa olikin jo penkki vallattu...

Toissaviikonloppuna oltiin myös mökillä. Suunnitelmissa on ollut ostaa Hurtan pelastusliivit myös tolle meijän nakille ja kun näin Ickyn blogissa pinkit moiset, suunnistettiin mekin Mustin&Mirrin kautta mökille. :) Onneks oli myös alessa, -30%, tosin värejä oli vain keltainen ja pinkki meidän koossa, ja kun mies oli mukana valkkaamassa, niin mukaan tarttui keltaiset, ja hintaa jäi noin 40€.

Ne päällä siis suunnistettiin veneilemään!

Kalaa ei saatu, ja neitinakilla saattoi olla tassunsa pelissä tässä, sillä veneessä ollessa Siru halus mennä ympäri venettä. Välillä piti istua soutajan sylissä, airon alla, kalastajan sylissä, juosta niiden väliä... Mutta mökillä oli taas kivaa. Syötiin makkaraa, saunottiin ja uitiin, ja sunnuntaina tulikin kummityttö polskimaan mun kanssa, muut arkajalat kun ei veteen uskaltaneet. :)

Mäntsälä KV 22.7.2012

Käytiin pyörähtämässä todennäköisesti meidän tämän vuoden viimeisessä näyttelyssä Mäntsälässä. Yritin houkutella avokkia mukaan, mutta sänky ilmeisesti houkutteli enempi kun meidän loistava seura.

Ensimmäinen ulkonäyttely jossa oon ikinä ollut, sää oli superupea, mikäs siinä oli ulkona oleskellessa. Musta on myös supermukavaa miten nää muut Päijät-Hämeen corgien omistajat on aina yhtä mukavia. Tokihan ollaan käyty yhteislenkeillä ja vaihdetaan naamakirjassa mielipiteitä yms (jos joku Päijät-Hämäläinen corgin omistaja lukee tätä, niin kipin kapin Facebookkiin ja sieltä Päijät- Hämeen Corgit) mutta heti kun saavuttiin näyttelyalueelle, niin jo joku nappas Sirun hihnan jotta mä sain pystytettyä Sirulle kopan ja laitettua sen varjoon kasvattajan telttaan.

Kerrankin arvostelut oli suunnilleen ajoissa, puoli yhden aikaan pääsi Pemujen arvostelu alkamaan, kun ohjeelliseksi ajaksi oli ilmoitettu 12.20.
Mä jouduin handlaamaan Sirun ekaa kertaa ihan ite, kasvattaja oli luvannu handlata Sirun siskon Siirin joka oli ensimmäistä kertaa näyttelyssä.
Junnunarttuja oli kisoihin ilmoittautunut 5 kpl, muutenkin corgeja oli melko vähän, liekö sunnuntainen Corgien Paimennustaipumustesti vähän verottanut osallistujamäärää.
Corgien tuomarina toimi Jaana Hartus.

Siru sai jälleen EH:n, samoin kuin Siiri-siskokin. Kasvattaja sanoikin että ei näillä karvoilla parempaa voi toivoakaan, molemmilla tytöillä siis semmoinen karvanlähtöaika meneillään että kävellessä oikeen pöllys..
Siinä meitä ohjattiin järjestykseen, ja meitä munklailtiin kolmosen ja nelosen välillä. Lopulta päädyttiin kuitenkin neljänsiksi, eli Siru oli siis JUN-EH, JUK4 seuraavalla arvostelulla:

"erinomaista tyyppiä oleva lupaavarunkoinen juniorinarttu. Hyvä ylälinja. Varsin lupaava pää, vielä pyöreyttä kallossa. Tyypilliset kulmaukset ja sivuliikkeet, lanneosa pyöristyy hieman liikkeessä."

Meijän nakki oli niiiiin hieno tyttö <3 Kahden viikon päästä alkaa loma, ja päästään muuttopuuhiin!! alla Anne Waldenin ottama kuva Sirusta posettamassa, oikein muita kuvia ei ollutkaan.

hurry, or you'll end up doing nothing

Pahoittelut päivityshiljaisuudesta, sen jälkeen kun talokaupat vahvistui niin oon yrittäny keskittyä pakkailuun. Tai oikeastaan kaikkeen muuhun kun pakkailuun. Töissäkin bloggeri on kiukutellut niin ei ole päässyt täälläkään päivittämään ees pikaisesti kuulumisia.

4.7 vietettiin meijän pikkunakin 1v-synttäreitä!

Synttäripäivän aamuna neiti sai 1v-kakkua, joka oli aika säälittävä, mutta maistui sitäkin paremmalle. Kakussa oli neidin lemppareita: raakaa jauhelihaa, nakkeja ja pihvinpalasia. Ikävä kyllä jouduin neidin synttäripäivänä töihin, joten Siru vietti synttäripäivänsä kotona possunkorvan kanssa, kunnes mama tuli kotiin ja mentiin uimaan.
Illalla typy sai huomiota myös meidän miehekkeeltä, joka oli ollu pari päivää pois kotoa töiden vuoksi, ja jälleennäkeminen oli <3

välillä on kiva vaan olla. :)

Siru sai synttärilahjaksi nakkikaveri Apsun leikkimään meille koko seuraavaksi lauantaipäiväksi. Apsu tuli siis hoitoon H:n ja L:n lähtiessä häihin, ja me suunnattiin mökille. Tytöt nautti, ja pakko sanoa että kahden koiran vahtiminen on paljon helpompaa kun yhden! Eihän niitä käytännössä edes tarvinu vahtia kun neidit laukkas järveen ja pois, välillä jahdattiin toisia, juostiin venettä ympäri, pyörittiin hiekassa ja taas järveen. Aurinko olis vaikka voinu paistaa niin olis mamakin saanu nauttia siitä eikä ois tarvinnut vaan hätistellä hyttysiä...

Ihan hirveesti unta ei tänä päivänä nähty, ja kun Apsua tultiin hakemaan kotiin yöllä puoli kahden aikaan, niin neidit oli nukkunu jokseenkin vartin verran koko päivänä. Nuorena jaksaa, vai miten se meni?

Viime viikonloppuna oltiin taas mökillä, Siru tykkää saunomisesta! Sen on pakko tunkea aina ylälauteelle kököttämään. Nyt se istui ikkunalaudalla tai vuorostaan makas pitkin pituuttaan ylälauteilla, niin että muilla ei ollu toivoakaan..

Oltiin ekaa kertaa yötä mökillä, kun Julle oli korjaamassa autoaan Vääksyssä. Se tuli kaverinsa kanssa neljän aikaan tallilta mökille, ja me oltiin siinä vaiheessa keritty nukkua semmoiset neljä tuntia. Sit kun Siru heräs, niin se oli ihan intoa täynnä. Eikä se into loppunu siinäkään vaiheessa kun piti ruveta taas nukkumaan. Ylipirteä (tai yliväsynyt?) pikkuneiti kävi häiriköimässä Jullen kaveria ja kupsuttamassa sen patjaa, repimällä mattoja ja hyppimällä meijän päällä. Joskus puol kasin aikaan sekin sitten suostui nukahtamaan, kun tungin sen kevythäkkiinsä rauhoittumaan.

Semmoista meille. Tulevana sunnuntaina olis Sirun todennäköisesti viimeinen näyttely tänä vuonna, muut lähialueen näyttelyt menee ohi suun muuttorumban takia, ja seuraavat onkin tyyliin jossain Torniossa, ja mua ei ihan sinne asti kyllä hutsita lähteä.
Katsotaan siis mitä Mäntsälä tuo tullessaan, siitä kerron sitten!

juhannus ja vesipeto

Meijän juhannus meni leppoisasti, käytännössä oltiin Jullen ja Sirun kanssa kolmin.
Torstaina käytiin Sirun kanssa töiden jälkeen vähän molskimassa tossa Joutjärven "koirauimarannalla", Merivaaraa vastapäätä. Oikeen uimaranta. Semmoinen hiekkakohta, missä on melko jyrkkä penger sinne järveen, että koiran pitää tykätä uimisesta että se sinne tulee, ei voi vaan kävellä rantaa myöden. Onneks Siru tykkää vedestä!

YYYYY märkä rotta!

Siru saa uinnin jälkeen aina ihan HIRVEÄT hepulit. Se kiskoo ja vetää ja juoksee ympyrää ja möyrii maassa, kai se on se märkä turkki mikä kutittaa. Meinasin kuolla nauruun kun se rupes ryöhnäämään taas maassa, semmoista kylkimyyryä. Neito ei vaan tajunnut että se ryöhnäs rinteen vieressä, ja kun se heitti selälleen ja rupes kieriskelemään, niin hups, kakara vyörykin rinnettä alaspäin melkein uudestaan sinne järveen.

Juhannus me oltiin siis mökillä mun kotipaikassa. Me oltiin kolmestaan, saunottiin ja syötiin ja katottiin kokko. Oli kivaa :) Sirukin tykkäs kun sai olla vapaana, se ihmetteli sorsia ja joutsenperhettä viidellä poikasella, ja ensimmäisen puolituntisen aikana se oli jo käynyt jossain välissä järvessä.
Ilma oli ihanan tyyni, tosin hyttyset vähän kiusas sen jälkeen kun aurinko meni puiden taakse. Mistä mä yllätyin oli se, että Siru tuli oikeesti kunnolla saunomaan. Harmi ettei tullu otettua kuvaa, mutta siellä se istui meidän kanssa ylälauteella ja yritti pyydystää vihtaa.

Seuraavana päivänä tulikin jo vettä, joten vietettiin päivä kotona, katsellen leffoja ja nyhväten. Siru nyhväs lähinnä sylissä, mamma on eri mukava tyyny.

Mukava juhannus!
Nyt tää kesä vois tästä jo alkaa, rupee kyllästyttämään tämmöiset kelit!

Ai niin, me voidaan heittää toistaiseksi ainakin hyvästit kerrostaloelämälle, me ostettiin talo ja muutetaan elokuussa Villähteelle! Siru saa ison oman pihan ja mamma istutuksia joita varjella koiralta, jes!

Viikonlopun tohinoita

Mun sisko meni lauantaina naimisiin, ja mä olin kaasona.
Vaikka kuinka olisin halunnut Sirun mukaan juhlaan niin neitinakki ei valitettavasti voinut osallistua näihin kemuihin.
Hääaamu alkoi mulla klo 6.00 kun lähdin käyttämään Sirun lenkillä ja samalla matkalla autoon ja nokka kohti Asikkalaa. Tampereella oli lauantaina myös Welsh Corgien erikoisnäyttely ja Siru lähti Kasvattajan ja kolmen muun koiran mukana Manseen.

Oli ihanat häät, vaikka itse sanonkin. Bändi oli loistava, tunnelma oli loistava, ruokaa ja juomaa riitti, ja hyttysiä myös.
Siru meni näyttelyistä tultaessa anoppilaan yökylään.
Ja miten siellä näyttelyissä meni? Beryllosit oli taas ollut huippuja :) Herkku, Sirun sisko ja Kasvattajan "kotikoira" oli ROP-jun, ja Kasvattajahan ei meinannut aluksi edes ottaa Herkkua mukaan. Onneksi otti!
Siru oli käyttäytynyt hienosti, vaikka oma mamma ei ollukaan mukana mutta onneks neiti on niin sopeutuvainen. Kasvattaja ei itse pystynyt Sirua esittämään kun oli Herkun kanssa samassa kehässä, mutta Kasvattajan ystävä T oli ottanut Sirun hoitaakseen, ja Kasvattaja sanoi että Siru oli ollu niiiin tohinoissaan. T oli aamusta asti treenaillut Sirun kanssa ja kovasti tuli kehuja että neidistä on vaikka mihin!

Sirun osalta näyttelyt meni kivasti, neiti oli saanut ensimmäisen ERI:nsä muttei ollut sijoittunut. Mun käsityksen mukaan Siru oli myös mukana Kasvattajaluokassa, ja ryhmä oli esittänyt Beryllos-corgit Kasvattaja 2:ksi, eli hienosti oli mennyt.

Nyt suunnitelmiin josko Sirun kanssa osallistuisi heinäkuussa Mäntsälän KV:n ja elokuussa Heinolan KV:n. Pitänee selventää avokin (joka muuten nappasi sukkanauhan lauantaina! syyshäät 2047? :D) kanssa että mitä suunnitelmia meillä on elokuussa, jos lähdetään reissuun niin eihän me sit minnekään näyttelyyn päästä. Mut, we'll see :)

säikähdys ja huh.

Käytiin eilen metsässä lenkillä normaaliin tapaan, ei mitään poikkeavaa. Tultiin sisään ja menin sänkyyn ajatuksena ottaa päikkärit ja Siru luonnollisesti loikkas mukana. Tuttuun tapaansa neiti tuli mahan päälle makoilemaan ja lipsuttelemaan naamaa, kun mä huomasin sen nenässä jotain omituista.


Näättekö ton patin sen kuonossa? No se ei varmana ollut siinä silloin kun tulin kotiin. Soitin miehelle ja se oli sitä mieltä että varmaan joku hyttynen tai muu öttiäinen pistänyt, viime kesänä kun Siru ei niihin oikeen päässyt tutustumaan niin jos ensimmäisestä pistosta tulikin sitten allerginen reaktio.
Nooo minä siitä sitten lähdin siskolla käymään ja olin poissa pikkasen reilu tunnin. Kotiin tullessani meinasin saada slaagin. Siru juos mua vastaan ja yritti heti punkea syliin, ja sen kuono oli otsaa myöten ihan turvoksissa! Kello oli luonnollisesti jo melkein ilta yhdeksän, joten meijän vieressä oleva Colibrikin oli mennyt kiinni jo pari tuntia sitten. Pikapikaa soitto päivystykseen, joka arveli että varmaankin sitä on pistänyt mehiläinen tai sitten joku muu isompi hyönteinen ja ilmeisesti myös vauvaKyy joka ei vielä ole niin myrkyllinen on mahdollinen.

Päivystäjä käski laukata apteekkiin hakemaan kyypakkauksen, ja antamaan kaks tablettia. Minähän juoksin Sirun kanssa autoon, Yliopiston Apteekkiin keskustaan, takaisin kotiin, ja makkaranpalojen kanssa koiralle pillerit naamaan. Puolen tunnin kuluttua rupes turvotus laskemaan, ja iltakävelyn jälkeen neiti näytti jo ihan normaalilta.

Yöllä tosin Siru nukkui mun kyljessä kiinni ja hyvä niin, eläinlääkäri käski näes yön aikana tarkkailla ettei kunto huonone ja kaikki on ok, ja jos yhtään muuttuu niin päivystykseen. Aamulla neitinakki oli ihan ok, tosin olis lähtenyt mun mukaan töihin enemmän kuin mielellään. Nyt kotiin katsomaan mikä on meininki!

kesä tuli :)

... ja siitäkös me tykätään!
Siru pääsi kotipaikassani heittämään talviturkin (oliskin oikeesti heittäny sen) ja läpsyttelemään tassuilla vettä.
Kesästä me tykätään, vaikka innolla ei odoteta että tulis kauheita helteitä, muuten on matkattava kohti tuuletinkauppaa ja ostettava kauppa tyhjäksi. Sirun turkki kun meinaa olla vielä niin paksua sorttia että nyt näiden +20 "helteiden aikana" lenkit on ollut tosi lyhyitä, pitäis varmaan ruveta kantamaan vesipulloa mukana lenkeillä.

alla kesätunnelmia, toiveissa hieno kesä! :)

kesä hei, tuu jo!

Meijän Siru on ihan omituinen. Voiko koiralla olla kevätmasennusta, tai masennusta siitä kun aina on pakko mennä sisälle eikä saa olla ulkona just niin kauan kun haluis?
Neiti on ruvennut nirsoilemaan ruoan kanssa. Aika monta kertaa on aamulla jäänyt mun töihin lähtiessä eväät kuppiin ja on suostunut syömään vasta iltapäivällä. Aattelin et eikö sillä muka oo nälkä, mutta Julle sanoi että se käy aina välillä haistamassa kupilla ja lipasee ja lähtee sitten pois. Sirunhan piti olla kaikkiruokainen!
Toisaalta tää saattaa olla ihan oma vikakin, kun oon antanut kookieläimelle ruokaa omalta lautaseltani. Välillä se selkeästi tulee kyttäämää kun mä syön, ja sit kun lautanen on tyhjä niin sit vasta menee omalle kupille. Aika possulikka!

Oi ja tiedättekö kuinka mun vereni kiehuu! Taasen kuulin yhdeltä kaverilta että oon omituinen kun pistän koiran tarpeet kavereiden edelle. En muista ainakaan kirjoittaneeni tänne, mutta siis silloin kun Siru meille otettiin niin mä lupasin ja vannoin avokille että meille ei käy niin että me joka viikonloppu mietitään mihin me saadaan Siru hoitoon, vaan koska koira on otettu, niin sen kanssa sitten kanssa ollaan. Niitä koiraraukkoja näkee turhan usein, joita juoksutetaan hoitopaikasta hoitopaikkaan. Eri juttu on tietysti jos sille on joku pakottava tarve, kuten rakennusprojekti eikä yksinkertaisesti oo mahdollisuutta pitää sitä koiraa siinä, ja tilanteethan muuttuu.

Mutta sitä mä en ymmärrä että ehdoin tahdoin järkätään koko ajan jotain menemistä, minne koiralla ei oo asiaa, jos se koira on kerran hommattu. Meillä on periaatteena että jos Sirua ei jonnekin voi ottaa mukaan, siis pidemmälle reissulle (enkä tarkoita nyt ulkomaan matkoja) niin sit toinen jää sen kanssa kotiin. Mun mielestä ei oo myöskään koiran elämää jos joutuu olemaan yksin kotona koko päivän. Mulla on ainakin töistä hirvee kiire kotiin lenkittämään neitiä, ja sen vuoks harvoin sovin töiden jälkeen mitään menoja, jollei Sirua voi sitten ottaa mukaan.

Mutta taas yks kaveri tokaisi mulle että kyllä se koira pärjää yksinäänkin vaikka mä lähtisinkin suoraan töiden jälkeen pikkuisen pissalenkin jälkeen kaupungille. Siis neiti on työpäivän ajan yksin kotona, n.9h. Ja sitkö mä olisin vartin kotona ja lähtisin taas neljäks tunniks kaupungille? Juu ei.
Ei koiralle riitä 15 min ulkoilua päivässä, me kun lähdetään lenkille niin se on ainakin se tunti ja silti Siru on sisään mennessä ihan maansa myynyt "ei, takas sisään, onks pakko!". Ja siis pointtihan ei oo se etteikö se pärjäisi. Varmasti pärjäisi, mutta kun mä en haluu.

Mä niiiiiin toivon että mä pian löydetään se talo tai sit mä puhun meijät takaisin rakennuspuuhiin!
huoh, tällästa tällä kertaa.

Lahti KV 28.4

Myöhästyneitä kehiä ja järjettömästi odottelua. Sirun ensimmäinen näyttely ikinä, junnuluokassa.
Saatiin laatuarvosteluksi EH ja seuraavanlainen arvostelu:

"9kk hyvin kehittynyt juniori. Hyvä pää, korvat, silmät ja purenta. Hyvä kaula ja rintäkehä. Tasapainoiset kulmaukset. Kokoon sopiva luusto. Hyvä häntä. Liikkuu hyvällä askelpituudella, mutta liikkeessä vielä pehmeä selkä, köyristää hieman lanneosaansa. Miellyttävä käytös. Tarvitsee vielä aikaa."



ei pöllömmin meijän junnulta!

Suunnitelmia!

Käytiin eilen Sirun kanssa Kasvattajalla vähän harjoittelemassa ens viikonlopun näyttelyhaastetta varten. Ja samalla ehkä vähän riehumassa herkullisen Herkku-siskon ja Keke-iskän kanssa. Ja mä saatoin käydä vähän nuuskimassa neljää pienenpientä pemupenikkaa pentukopassaan, ei jestas mikä pentukuume! Tiedättekö kun mulla on joku fiksaatio fluffy-corgeihin. Ne on jotenkin NIIIIIN somia ja ihania ja erityisen näköisiä. Tästä pentueesta kaks neljästä on todennäköisesti fluffyja, ja niiden turkki oli niin pumpulia! Mun innostuksen ehkä näki jo naamasta kun Kasvattaja sanoi että kaks fluffypoikaa, ja toinen olis vielä vapaana.. Sanoinkin että jos Siruli olis noin vuoden vanhempi nii poitsu olis saanu meiltä samantien kodin! Harmi ettei tullu kameraa otettua mukaan, oli ne niin valloittavia.

Kasvattajan kanssa seisotettiin Sirua pöydällä, ja Sirppanahan oli niin nätisti notta! Siunailin mielessäni että onneks ollaan pennusta asti harjoiteltu tota hampaiden näyttöä ja muutenkin ronkkimista. Kävelyähän nyt pitää vähän harjoitella, kun mä jännitän, enkä oo ihan varma siitä miten sen näyttelyhihnan kaa oikeen pitää olla ja mennä, niin siinä on aina omat kommervenkkinsä. Muistan nyt, että se tungetaan kokonaan nyrkin sisään, ja pitää nyt pyrkiä pitämään Sirun kaa lenkillä treeniä vapaasta kävelystä, niin että mä en nosta sillä hihnalla sen kaulaa pystyyn hermostuksissani.

Kasvattaja on siis lupautunut, että voi esittää Sirun lauantaina, jos suinkin pääsee paikalle. Pienen jännitysmomentin tuo cardimamma Pitsi, jonka laskettu aika on näillä näppäimillä, viikolla 18, ja jonka massu oli niin iso että ihmettelin että neiti pysty vielä kävelemään sen kanssa!
Pidättele Pitsi, pidättele, niin mun ei tarvii mennä panikoimaan kehään! :D
Oon kyllä jo varautunut siihen että mä sinne menen, että ei se nyt ihan puskista sitten tuu, mutta peukut pystyssä silti...

Kasvattajan kanssa oli myös aiemmin puhetta että me mentäis Sirun kanssa Tampereelle kesäkuussa Corgien erkkariin, mutta hommahan meni niin että kyseinen erkkari sattuu olemaan samana päivänä kun siskoni häät, joissa mä olen kaasona. Kasvattaja oli ajatellut pistävänsä pystyyn kasvattajaluokan, ja Siru olis isänsä ryhmässä parin muun trikkicorgin kanssa. Mutta ilmeisesti Kasvattaja näkee Sirussa potentiaalia, koska aikamme harmiteltuamme, päädyttiin siihen lopputulemaan, että mä menen häihin, ja Kasvattaja ottaa Sirun mukaansa Manseen ja esittää sen :)
Lisäks oli myös puhetta josko ilmoittauduttais ens kuussa Järvenpäässä pidettävään näyttelyyn, mutta tsekkasin just päivämäärän ja se osuu mukavasti sunnuntaille, jolloin me ollaan tulevan morsion kanssa viinarallilla Tallinnassa tulevia häitä varten....

Eilen meinas melkein kiukuttaa kun agilityharkat oli peruttu. Oltiin se kolmisen viikkoa juoksujen takia pois harkoista, ja innolla jo odotin koska päästään, mutta kaikki muut oli sitten estyneitä tulemaan niin kahden koiran vuoksi ei rataa kannata hikipäässä rakentaa, joten katellaan ens viikolla sitten uudestaan.. Pyh.

Niin ja on meillä tosiaan muutakin elämää kun Siru: lauantaina käytiin kattomassa Heinlammilta yhtä taloa, ja pistettiin tarjous sisään, ja nyt joutuu jännäämään torstaihin saakka miten käy! Talo itsessään on vaan 100m2, mutta tonttia olis 7000m2, ja ajateltiin että se kyllä varmastikin riittää kahdelle ihmiselle ja koirulle.

Thumbs up!

*MUOKS*
otettiinkin tarjouksemme pois kilpailusta, työkaveri onneksi on asunut ko. alueella vuosi sitten ja sanoi että ei oo sen arvoista, että ei suosittele kellekään. Siis etsintä jatkuu!

pääsiäishiljaisuus

Meidän kuukausi on mennyt ihan siivillä. Juoksut loppu, ja jossain vaiheessa myös talon poikakoirat tajusi että hei, neitihän tuoksuu herkulliselle! Onneks pahemmilta kitinöiltä säästyttiin eikä kukaan kaivanut edes katosta läpi. Yläkerran mäykky tosin aina mut nähdessään aloittaa hirveen ulinan, olettaen että mulla on aina herkkuneiti mukanani :D

Uskalsin pitää Sirulia vapaana lenkillä! Nameja taskut täyteen ja reippaasti eteenpäin, niin kyllä se aina sieltä juoksee kovaa kyytiä kun tajuaa että mamma menikin jo.
Siru pentuna jäi melkein auton alle kun karkasi anoppilan pihasta suoraan autotielle. Siellä tosin joku pikkupoika sitä huuteli ja sitähän se meni kattomaan, mutta jää+mäkeä alas tuleva auto+Siru keskellä tietä sai mut niin varoilleni etten oo oikein uskaltanu sitä pitää vapaana enää edes anopin pihassa! Eri asia tietty ihan keskellä mettää josta se ei pääse autotielle. Ihana auringonpaiste, tulejo kevät!!

Pääsiäinen. Syötiin munia,ja taas mä ostin niille virpojille kauhean kasan kaikenmaailman muumipatukkaa, mutta ei kertaakaan soinut ovikello! Mälsää. Tosin ei oo kyllä karkkeja enää jäljellä, mihin lie kadonneet.... :P
Joku naapureista oli myös tehnyt talon eteen kivat pääsiäisasetelmat, ja pitihän Sirusta nyt ottaa pääsiäispose!
Meijän likka :)

Oltiin myös repsikkoina! Yks päivä Jullen piti vielä lähteä käymään Helsingissä ja koska mä en oo päässyt pitkään aikaan mukaan, päätin että nyt lähdetään. Siispä Siru kainaloon ja rekan kyytiin. Vähänhän neiti oli ihmeissään kun makoili punkalla, ja pääasiassa se istu mun sylissä ja toljotteli ulos.
Käytiin Vuosaaressa ja Siruli oli oikeen maailmanomistaja kun toljotteli ikkunasta ulos ja haisteli merituulia. Neiti pääsi myös kuskin paikalle ja käpsyttelemään Metsälässä, joten taas on neiti kokemusta rikkaampi ;)