pakkanen paukkuu ja korkkiloinen nauttii!

Oltiinpa tosiaan siellä Match Showssa, ja siinähän kävi just niinkun aattelinkin. Ei, ei saatu punaista nauhaa tai voitettu koko kisaa, meni ihan sohlaamikseksi koko kisa :D

Paikkanahan oli siis Asikkalassa Kissanpäivät-tapahtuma Koulutuskeskus Salpauksen tiloissa. Match Show pidettiin maneesissa, jossa mekin siis käydään Kanavan Koirakillan kanssa harjoittelemassa agilitya.
Koko aamupäivä alko sellaisella sohlauksella ettei tosikaan. Tarkoitus oli ensin lähteä ajoissa ajelemaan, mutta matka viivästyi kun Sirun panta oli kadoksissa. Kiersin ja kaarsin ja käänsin sohvia ja nostelin mattoja varmaan tunnin ajan, ja ajattelin jo että me ei mennä, kun sitten rupesin kaivamaan kassista puhelinta, ja siellähän se pantakin oli.
Oltiin ilmoittautumispisteellä 5min ennen ilmoittautumisen päättymistä, ja rokotustodistusta kysyessä huomasin että kas, sehän jäikin sitten etupenkille ja auto on luonnollisesti kauimmalla mahdollisella parkkipaikalla. Rokotustodistusten tarkastaja otti Sirun hetkeksi ja minä juoksen hirveetä kyytiä. Saatiin kuitenkin ilmoittauduttua.

Vähän on selvennettävä sen verran, että toi maneesihan on siis pääasiassa hevosten käytössä, ja meijän harkkojen aikaan sunnuntaisin aina aivan järkyttävä kynnöspelto täynnä hevosen lantapaakkuja. Nyt onneks hiekka oli lanattu tasaiseksi ja kovaksi, ja ensisilmäyksellä näytti lantakikkareetkin olevan poissa. Mentiin odottelemaan vuoroamme maneesin seinälle, ja meijän Siruhan on vähän semmoinen ylisosiaalinen tapaus.. En pidä sitä ollenkaan huonona, mieluummin sosiaalinen kuin remmirähjä, mutta heti kun nähdään toinen koira, niin neiti rupee huitoo hännällää ja läppii tassuillaa ja kiskomaan josko pääsis tervehtimään. Eihän siinäkään vielä mitään, pientä koiraa on helppo pitää aloillaan, mutta kun ongelman aiheuttaakin ne jotka kävelee ohi tai tulee vastaan.. "voi se on niiiiin söpö, mee nyt Turre sanomaan sille hei, mene vaan haistamaan!". Mä tiedän. Oon liian kiltti, enkä yksinkertaisesti kehtaa sanoa että voitteko painua hiiteen, me ei tervehditä nyt. Siru kerkes siis keräämään siinä kivasti vähän energiaa haistelemalla muita (ja kaivamalla maneesin reunalta niitä lantapaakkuja, Siru on oppinut että sieltä niitä ainakin löytää...) ja kun meidän vuoro tuli, niin siitä ei yksinkertaisesti tullut yhtään mitään. Ja en yhtään vähättele.

Ensin Siru kisko kaula pitkänä kauheeta kyytiä kehän toisen sivun läpi, jonka päässä sitten odotti siivoamaton lantapaakkukasa. Pääty mentiin tuijottamalla taaksepäin ja seuraava sivu taas kiskomalla. Tuomarina oli siis meidän kasvattaja, joka pisti meidät menemään harjoittelun vuoksi vielä uudestaan kehä ympäri. Se oli ihan samaa rallia. Pöydällä Siru oli hetken nätisti, kunnes se tajus kuka sitä oikein tutkikaan.. "oooooo mä tunnen sut, oioioioi, sähän oot tosi kiiva jeejeejee!!" ja lipsutteli ja hyppi pöydällä minkä kerkes häntä veuhtoen.
Ja siitä mätsäristä ei sen enempää, kertonee vähän jotain :D
toisaalta, olihan se arvokasta harjoittelua ja kokemusta taas, ja jatketaan edelleenkin mätsäreissä ja näyttelyharkoissa käymistä, mutta saas nähdä koittaako meille koskaan sitä päivää että uskallan oikeen näyttelyyn lähteä Sirun kanssa! :D

pakkaset on paukkunut aika rankasti, ja Siru se vaan nauttii. Mä oon pukeutunut kuin pohjoisnaparetkelle lenkille lähtiessä, ja Siru painaa pitkin penkkoja loikkien ja hymy kuonolla. Pikkasen tosin rupes likkakin aristelemaan tassujaan kun pöhlä jäi tököttämään lumikasaan vähän liian pitkäksi aikaa ja toljottamaan jotain heiluvaa kuusen oksaa.

On kyllä sanottava, että Sirun ottaminen on ollu yks parhaita asioita mitä on tullut tehtyä. Kun n.7kk sitten kasvattaja ilmoitti meille että nyt meille olisi pentu, ja kerroin miehelle siitä, niin sehän oli vähän vastaan.. "onks meil aikaa, miten sun työt plaaplaaplaa". Mutta nyt, kun Siru on meillä ollut 5 kuukautta, ja siltä oon pariin otteeseen kysynyt onko kaduttanut koiran ottaminen, niin kyllä se on myöntänyt että se oli hyvä päätös ja onneks mä jaksoin pitää pääni. Ainahan musta on kiva mennä kotiin, mutta nyt se on vielä miljoona kertaa kivempaa, kun Siru tulee ovelle vastaan ja häntä heiluen venyttelee ja päästää semmosen pienen ulvahduksen. Se on niin ihana :)