"Corgityttö sairastaa, häntä hellikäämme..."

Nyt oli kirjaimellisesti todella kakka viikonloppu.
Oltiin ilmoittauduttu Sirun kanssa lauantaille Päijät-Hämeen koirankasvattajien järjestämään lonkka- ja kyynäräjoukkotarkastukseen, ja meijän oli tarkoitus siinä samassa ottaa myös selänkuvat. Siru sai edellisenä iltana kunnon naudan sääriluun pakkasesta kaluttavaksi iltapuhteeks, seuraavana aamuna kun ei aamuruokaa saisi antaa, niin aattelin että saa neiti vähän herkkua. Tiedättekö sen 5 sekunttia kun on aikaa reagoida kun koira alottaa sen oksennuskakomisäänen? Heräsin lauantaiaamuna seittemän aikaan semmoseen ääneen ja en luonnollisesti ollu tarpeeks nopea, vaan jouduin sitten päivän mittaan mattopyykille (note to self: heitä nyt hittoon ne karvalankamatot, corgitaloudessa ne ei oo muutenkaan kauheen kätevät karvanlähtöaikaan! Voiskohan ne myydä eteenpäin corginkarvamattoina? ;))
Päästin Sirun aamupissille samalla, ja siinä sitten selvis että koiran massu on IHAN sekasin. Parin tunnin aikana käytiin ulkona n. 10 kertaa ja koko ajan ruikkas tavaraa jommastakummasta päästä. Sit Siru rupes tärisemään ihan holtittomasti ja läähättämään, ja meni vaan sohvan taakse makoilemaan ja sehän oli selvä merkki siitä että koira on tosi kipee ja siihen sattuu.
Soitin klinikalle johon oltiin menossa kuvauksiin, koska tiesin että Sirun kasvattaja on siellä töissä ja oli töissä myös lauantaina, ja Kikka ohjeisti että katsotaan tilanne kun tullaan klinikalle. Oli muuten elämäni pisimmät tunnit tuijottaa kelloa vähän yli yhdeksästä puoli yhteen kun meidän aika oli vasta klo 13, eikä klinikka ollut auki muuta kuin kuvauksia varten... Mitattiin kuume, joka oli ihan normaali reilu 38, mutta tehtiin kuitenkin päätös että koiraa ei voi rauhoittaa koska oksentelun ja ripulin takia on vaikeampi seurailla miten koira toipuu rauhoituksesta. Siru sai pahoinvointilääkkeen piikkinä suoraan niskaan ja kaoliini-pektiiniä pullollisen mukaan. Klinikan ulkopuolella Siru kuitenkin kakkas jo verta ja minä huolestuneena soitin pieneläinpäivistykseen, josta rauhoittelivat että koiran ripuli on niin tujua tavaraa että se on vaan rikkonut limakalvoja.

Kotiin päästyä pieni potilas oli jo niin väsyny valvottuaan koko päivän ja todennäköisesti edellistä yötäkin, että kun pahoinvointilääke rupes vaikuttamaan, niin rupes kuorsaus kuulumaan. Iltaan mennessä Siru rupes olemaan jo vähän enemmän oma itsensä, mutta vielä eilenkin anopin käydessä Urtsin kanssa kylässä, Siru vaan nyhväs jaloissa eikä yhtään kiusannu Urtsia. Ruoka rupeaa jo maistumaan, mutta massu on vieläkin ihan kuralla, enää ei oo onneks oksennettu.
Oma lukunsa onkin sitten toi mahalääkkeen saaminen koiran suuhun saakka. Lääke on semmosta maitomaista, ja sitä pitää antaa 2x pvä 10ml eli ruiskullinen. Ensimmäisen kerran kun sai vähän tirautettua hampaiden välistä suuhun niin sen jälkeen se suukki ei enää auennutkaan, ja normiruoan seasta se haistaa lääkkeen ja jättää syömättä. Vähän pitää huijata, ja lääke saadaan siis alas sekoitettuna lusikalliseen jäätelöä.... :D

Onneks on iskä jonka kainalossa voi sairastaa <3